Voi nyyhkis nyt on Bozeman jäänyt taa. Istun tällä hetkellä
junassa matkalla Seattlesta Portlandiin. Bozemanista lähtö oli kurja, itku
pääsi ja halasin Cathrynia lentokentällä varmaan kahdeksan kertaa. Tuijotin
vuoristoa koneen ikkunasta itku silmässä lennon ensimmäisen tunnin ajan kunnes
tajusin, että hitto, Montana oli mieletön, mutta reissu ei ole vielä ohi!
Luvassa on vielä reilu kolme viikkoa tien päällä, takuulla upein reissu ikinä!
Tarkoitus olisi kirjoitella tänne jotain myös matkan varrelta, joten tästä
lisää myöhemmin.
Nyt kuitenkin taas takaisin edellisiin matkakohteisiin,
koska olin ehtinyt aloittaa tämän tarinoinnin jo aikaisemmin, ja meidän
matka-maaliskuu ansaitsee kyllä ihan oman postauksen. New Yorkin reissun
lisäksi heitin kolme mahtavaa reissua, kaikki ihanan kämppikseni Cathrynin
kanssa. Marraskuu oli meille melko reissuntäyteinen kuukausi: eka viikonloppu
vietettiin Chicagossa, toinen Laramiessa Wyomingissa ja viimeinen Sun Valleyssa
Idahossa.
Chicago oli suuri kaupunki pienen kaupungin sydämellä.
Ihmiset oli (NYCiin verrattuna) älyttömän ystävällisiä ja ylipäätänsäkin
kaupungista jäi jotenkin todella lämmin ja hyvä fiilis. Oltiin Chicagossa
melkein viisi päivää, mutta vielä paljon jäi nähtävää. Treffattiin Chicagossa Cathrynin kanssa vaihdossa ollut Jasmine ja Jasminen poikaystävä Jonathan, jotka muhkean aamiaisen jälkeen paremmin Chicagoa tuntevina näyttivät meille turistinähtävyyksiä, kuten Lincoln Parkin (ilmaisen!) eläintarhan, Navy Pierin ja the Bean -peilipavun. Tutustuttiin myös Lincoln Parkin kuppiloihin ja löydettiin loistava salakapakka-drinksubaari. Chicagon yöelämä oli mahtava Bozemanin surulliseen baarikulttuuriin verrattuna. Käytiin luonnonhistoriallisessa museo The Fieldissa, Chicagon taideinstituutissa ja jazz-klubilla. Ehdottomasti kaupunki,
johon on päästävä uudestaan!
Laramien reissu oli sitten aika eri maailmasta. Cathrynin
poikaystävä Taylor asuu Laramiessa ja yövytiin siis Taylorin ja Taylorin
kämppiksen Brianin luona vähän kaupungin ulkopuolella. Olin tästä reissusta
erityisen innoissani, koska pojilla on hevosia! Pääsin ensimmäistä kertaa
elämässä oikeasti lännenratsastamaan. Oli muuten todella eri meininki kuin
”englantilaisessa” satulassa, kuten täällä sitä meidän normityyliä kutsutaan.
Taylor ja Brian kouluttavat opintojensa ohessa hevosia, amerikkalainen termi on
”break horses”, joka kuulostaa aika rajulta, mutta länkkärimenetelmä on kyllä
paljon hellempi ja luonnollisempi. Hevosista myös koulutetaan todella herkkiä:
oma ratsuni toimi käytännössä pelkillä painoavuilla, ainakin silloin kuin
osasin ne oikein antaa. Heppailun lisäksi pääsin käymään Taylorin
fraternity-talossa, joka oli mielenkiintoinen paikka nähdä, itse kun en ole
täällä Bozemanissa fraternity-poikiin juuri tutustunut. Taylor esitteli minulle muutenkin Wyomingin ylipistoa, ja käytiin katsomassa yliopiston korisjoukkueen peli. Ulkona oli melko vilpakka keli, vähintään 20 astetta pakkasta käytännössä koko ajan, joten pyrittiin harrastamaan sisäurheilua, käytiin tanssimassa (western swingia tottakai), luistelemassa ja keilaamassa, joista luistelussa pärjäsin huomattavasti paremmin
kuin kahdessa muussa.
Laramien jälkeen oltiin kotimaisemissa kokonainen viikko.
Järjestettiin tyttöjen kanssa Tis the Season -bileet, joissa tarjoiltiin kuumaa
viiniä ja munatotia ja leivottiin pipareita. Jälleen yksi älyttömän hauska ilta!
Seuraava viikko oli mukavan lyhyt, lähdettiin jos
keskiviikkona iltapäivällä ajamaan kohti Idahoa ja Sun Valleyta! Torstain ja
perjantain luennot oli kiitospäivän vuoksi peruttu. Kiitospäivää vietetään
Yhdysvalloissa marraskuun neljäntenä torstaina. Juhlan alkuperästä on olemassa
useita versioita, joihin kaikkiin kuitenkin liittyy 1600-luku, siirtolaiset,
intiaanit ja kiitollisuus saadusta ruuasta. Minä pääsin osallistumaan tähän
perinteisiin juhlapäivään kämppikseni vanhempien luona. Aloitettiin kiitospäivä
pienellä ratsastuslenkillä, kämppikseni vanhemmilta kun löytyy kolme hevosta.
Pääsin uudestaan lännensatulaan, ja testaamaan uusia buutsejani! Maisema oli
ihan mieletön, tasainen keltainen pelto ja joka puolella sen ympärillä
korkeuksiin kohoavat vuoret. Minun ratsuni, lähes kolmekymppinen Marty,
innostui auringonpaisteesta ja vauhdin hurmasta vielä enemmän kuin minä, ja
heitti iloisen laukkaanlähtöpukin turistikuskin ihaillessa maisemia. Pääsin
siis kokeilemaan myös lännensatulasta lentämistä – hyvin pyörähti! Tästä ei
ikävä kyllä ole videota.
Illalla nautittiin perinteinen kiitospäivän illallinen. Minä jätin kalkkunan väliin, mutta kaikki muu oli loistavaa! Erityisesti jälkkäri pekaanipiirakka, jonka reseptin sain onnekseni Cathrynin äidiltä mukaan. Seuraavat päivät vietettiin pitkälti rinteessä. Laskettelukausi alkaa Yhdysvalloissa yleensä viimeistään kiitospäivästä, ja vaikka Sun Valleyssa lumesta ei ollut vielä tietoakaan, vuoristossa lunta oli jo tullut jonkin verran, ja päästiin laskemaan. Cathryn on kilpaillut laskettelulajeissa ja lisensoitu lasketteluopettaja, joten olin erittäin hyvissä käsissä. Maisemat olivat rinteistä sanoin kuvaamattomat, ja vaikka suurin osa rinteistä oli yhä kiinni, laskumahdollisuudet olivat mahtavat. Upeita päiviä!
Marraskuu oli aika mahtava reissukuukausi, mutta joulukuusta
on kyllä tulossa vielä parempi! Seattle jo nähty ja seuraavana tosiaan
Portland. Koitan kirjoitella jotain myös vikoista päivistä & fiiliksistä
Bozemanissa.
Ihanaa joulun odotusta koti-Suomeen!
- Marja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti