Taas viikko vierähti! Tarkoitus oli kirjoitella uutta blogitekstiä jo viime viikonloppuna, mutta opiskelut ja muut hulinat ovat pitäneet niin kiireisenä, etten ole ennen tätä hetkeä ehtinyt edes ajatella mitä tänne kuuluu. En tiedä miten opiskeluhommat onnistuivat taas kasaantumaan ja miten yhtäkkiä pitäisi lukea satoja sivuja tekstiä neljästä eri kirjasta, kirjoittaa essee ja koodata kahdeksan haastattelua. Mutta ei stressiä, nyt vaan turbomode päälle ja heti tämän tekstin jälkeen kirja kainaloon ja kahvilaan lukemaan!
Viime lauantaina käytiin muutaman vaihtarikaverin ja kämppikseni Cathrynin kanssa katsastamassa Bozemanin vaellusmaisemia Gallatin Valleyn kansallispuistossa. Ihan tästä lähimaastosta löytyy useita reittejä, jotka soveltuvat niin vaeltamiseen, lenkkeilyyn kun maastopyöräilyynkin. Ja kuulemma talvikaudella myös murtomaahiihtoon! Toivottavasti ehditään saada kunnon lumipeite ennen joulukuuta. Tällä kertaa lähdettiin liikkeelle jalkaisin, tai oikeastaan ihan aluksi täytyi pyöräillä reitin alkupäähän. Pyörämatka oli sekin jo aikamoinen urheilusuoritus: 10 kilometriä loivaa ylämäkeä 70-lukulaisella miesten maantiepyörällä helteessä – jalat tutisivat ennen kun oli vaellettu metriäkään. Poikien valitsema reitti, Sourdough Canyon Trail, oli onneksi enimmäkseen tasaista menoa. Meille sattui uskomattoman hieno sää: 25 astetta lämmintä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Puissa näkyi kuitenkin jo syksyn värejä, punaista ja keltaista kesäisen vihreän seassa. Täydellinen päivä!
Vaikka matka olikin tasaista taivallusta, muutaman tunnin jälkeen jaloissa alkoi todella tuntua. Madeltiin Cathrynin kanssa loppumatka kipeitä koipiamme valitellen ja ruuasta ja oluesta unelmoiden. Kokonaisuudessaan vaellukselle tuli pituutta 25 kilometriä, plus 10 kilometrin pyöräily reitin alkupäähän ja takaisin, joten ei ihmekään, että jalat alkoivat laittaa vastaan! Kun matkaa oli jäljellä pari kilometriä, soitettiin Cathrynin kanssa läheiseen sushi-ravintolaan ja tilattiin kasa makeja kotimatkalla noudettavaksi. Tieto odottavista sushirullista piristi kummasti ja pyörämatka kotiin oli itseasiassa aika mahtava, johtuen sekä alamäen tarjoamasta vauhdista että hienoista maisemista.
Kokonaisuudessaan viime lauantai oli todella hauska päivä. Kotona palkittiin itsemme pikasuihkulla ja sushilla ennen kuin riennettiin Cathrynin kaverin Chrisin yllärisynttäreille. Hypättiin ylös sohvan takaa ja huudettiin ”surprise!” kun Chris saapui paikalle, syötiin taivaallista chocolate butterscotch -synttärikakkua ja puolilta öin siirryttiin jatkamaan iltaa keskustan baareihin. Sunnuntai olikin sitten vähemmän hauska päivä..
Sourdough Canyonin vaellus oli toinen patikointireissuni Montanassa. Muutama viikko sitten vietettiin viikonloppu Glacierin kansallispuistossa, noin 500 kilometriä Bozemanista pohjoiseen. Uskomaton paikka, maisemia ei voi sanoin kuvailla! Kuvia onneksi löytyy, teen niistä ihan oman postauksen joku toinen päivä.
Montanassa vaeltaessa on aina muistettava, että metsissä on myös paljon eläinasukkeja, joista kaikkien kanssa ei kannata toivoa kohtaamista. Karhuista varoitellaan jopa läheisillä lenkkipoluilla. Glacierissa vaeltaessa karhuvaara täytyy todella pitää mielessä: liikkuessa täytyy pitää ääntä, leiriin ei saa missään nimessä jättää ruokaa tai ruokapakkauksia ja porukassa on hyvä olla ainakin yksi karhusumute. Onneksemme karhuja tuli vastaan ainoastaan automatkalla ja vuoristoleijonaa ei tavattu lainkaan. Ei päästy testaamaan mystistä karhusumutetta, jota muuten löytyy Walmartissa samasta lasikaapista konekiväärien ja machetejen kanssa. Kyseessä ei siis ole mikään karkotusaine, jota kannattaisi suihkutella etukäteen, vaan purkillinen aika tujua tavaraa, jonka pitäisi toimia pelastuksena karhun käydessä kimppuun. Joku japanilainen turisti oli kuulemma jättänyt ohjetekstit lukematta ja sumuttanut perheensä ennen vaellukselle lähtöä – vaellusreissusta oli äkkiä tullut sairaalareissu. Mitään pysyvää vahinkoa suihkeen ei pitäisi tehdä, karhulle eikä ihmiselle, mutta olen silti ihan tyytyväinen, ettei jouduttu kokeilemaan.
Hienoja maisemia löytyy siis sekä ihan lähiympäristöstä että vähän kauempana sijaitsevista kansallispuistoista. Yellowstone on reilun tunnin ajomatkan päässä, joten ainakin sinne pitäisi vielä päästä, mielellään lähiviikkoina, jos näitä hienoja kesäkelejä vielä riittää. Viimeinen viikko on ollut säiden puolesta todella upea: aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on noussut päivisin jopa 30 (celsius) asteeseen! Keskiviikkona päätin nauttia auringosta ja siirryin kirjoineni kirjaston eteen nurtsille lukemaan. Opiskelu auringossa sujui oikein hyvin, mutta auringon laskeuduttua tajusin, että en ollut kääntynyt lukusessioni aikana kertaakaan: selkäni oli saanut kauniin punaisen värityksen kun etupuoli taas oli yhtä valkoinen kuin aamullakin. Punoitus oli onneksi laskenut aamuun mennessä, mutta viehättävän kaksivärinen olen yhä. Ja tottakai auringon tilalla on eilen ja tänään ollut vesisadetta, joten en ole päässyt ruskettamaan naamaani. Taidan pitää opiskeluni jatkossa turvallisessa kirjaston kolmoskerroksessa.
Sinne kolmoskerrokseen pitäisikin seuraavaksi raahautua. Eilinen girls night out on vähän verottanut tämän päivän opiskeluintoa, mutta ehkäpä näiden tämä aamuna leipomieni opiskelun välttely -omenamuffinssien ja kahvin voimalla pääsen vauhtiin. Kivaa viikonloppua isänmaahan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti